Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

 

"Tuotteissani hion muodon valmiiksi vähitellen.

Jalo materiaali pitää saada arvoisensa kohtelun.

Ideassa ja siitä syntyvässä tuotteessa pitää olla materiaalin pinnan leikkiä,

muodon särmää ja jännitettä.

Parasta löytöretkeä tähän ovat asiakkaideni kanssa tehdyt projektit,

joissa löytämisen jatekemisen ilo ovat mukana lopputuloksessa."

 

                                Muotoilija AMK, Hopeaseppä Soili-Riikka Andersson

 

 

 Valmistuin vuonna 1999 Muotoilijaksi Lahden ammattikorkeakoulusta hopeasepänalan suuntautumisvaihtoehdosta, josta lähtien olen tehnyt omassa yrityksessäni tilaustöitä ja mallistoja esineistä ja koruista.

Olen ollut vuosien varrella kultasepänalan toiminnassa mukana osuuskunta, yhdistys ja opetustehtävissä, sekä osallistunut useisiin näyttelyihin suomessa ja ulkomailla. Ammatillisen opettajan paperit sain 2012. Tekemisieni pääpaino on kuitenkin aina ollut omassa yrityksessä ja sen toiminnassa ja asiakkaissa.

 

 

 


Art Juvelo korujen ja esineiden shopin nimi-idea sai alkunsa esperanto kielestä ja sen sanasta juvelo, joka tarkoittaa korua tai kiveä.” Juvelo”jalkaliikkeeni on Vesijärvenkatu 26:sessa palvellen asiakkaita kultasepänalaan liittyvissä asioissa. Pääpaino on käsityönä valmistettavissa tilaus ja suunnittelutöissä, sekä piensarja koru- ja esinemallistoissa sekä uniikkitöissä.

Art Juvelo

 Korujen ja esineiden shop      

 

Avoinna

 

ma-pe 10.30-17

 

la sopimuksen mukaan

 

 Tervetuloa!